Kiitos #1124

26.6.2021
Ounasvaaran peruskoulu, Rovaniemen kaupunki
1993-1994
Hanna K. opettajaa muistan aina lämmöllä. Hän oli ensimmäinen aikuinen, joka ikinä uskoi minua, kun kerroin kotioloista. Olin sinä aamuna saanut äidiltä poikkeuksellisen pahan selkäsaunan, sekä käskyn olla ikinä palaamatta kotiin. Kun Hanna ihmetteli miksi käyttäydyn niin huonosti, päätin, että vielä tämän kerran kerron vieraalle aikuiselle, koska kuolen kuitenkin viimeistään talvipakkasilla ulos, niin ei tarvitse kestää seurauksia, jota edellisen kerran jälkeen olivat olleet niin kamalat, etten halua järkyttää ihmisiä kertomalla. Hanna kuitenkin uskoi ja halusi auttaa. Pääsin samana päivänä pois väkivaltaisen, patologisen valehtelijan ja persoonallisuushäiriöisen äidin käsistä lastenkotiin, siitä perhekotiin ja lopulta maailmalle aikuisena, josta tuli kunnon kansalainen ja veronmaksaja. Ilman Hannaa en edes eläisi. Olen häntä itseään kiittänyt jo, mutta hänelle olisi pitänyt myöntää vähintään hengenpelastusmitali.
Jaa kiitos